Power of makeup

Tämä on jo aika vanha juttu, mutta ajattelin, että olisi kiinnostava myös itse toteuttaa vastaava postaus. Kyseessä siis ennen-jälkeen vertailu kuvineen, eli näytän konkreettisesti meikin vaikutuksen kasvojen ulkonäköön. Kuten aiemmassa kosmetiikka-aiheisessa postauksessa jo totesin, suosin luonnollista meikkiä. Eli pyrin peittämään ihon virheitä mutta samaan aikaan korostan kasvojen luonnollisia piirteitä. Lopputulos puhuu puolestaan ja ero on huomattava. Vapaa-ajalla kuitenkin olen suurimman osan ajasta ilman meikkiä, joten julkisilla paikoilla meikittä oleminen ei ole minulle ongelma. Toki peilikuva miellyttää paljon enemmän, kun olen hieman panostanut kasvojen ehostukseen.. (:

Linkki kosmetiikka-aiheiseen postaukseeni tästä. Löydät sieltä myös tarkemmat tiedot ja selostukset tuotteista, joita käytän.



Pohjustan ensin kasvoni Simplen päivävoiteella ja silmänympärysvoiteella. Usein lisään myös Viola Skin seerumin alle, joka tuo kaunista luonnollista hehkua ja antaa hyvän pohjan meikille. Levitän meikkivoiteen meikkisienellä töpötellen. Tämän jälkeen lisään peitevoiteen silmien alle ja yläluomille. Tällä tavoin saan hyvän ja pysyvän pohjan silmämeikille. Peitevoide ei liiku, kun sen asettaa hyvin puuterilla, joten myöskään yläluomiin ei muodostu ikäviä juovia. Asettamiseen käytän väritöntä irtopuuteria, jonka levitän isolla puuterisiveltimellä.

Kun pohja on valmis, siirryn kulmiin. Käytän kulmiin kahta erilaista sivellintä: hieman isompi viistosivellin kulmien rajaamiseen ja muotoiluun vahalla. Kulmien täyttö ja ehostus puuterimaisella kulmavärillä ja pienemmällä viistosiveltimellä, jonka jälkeen häivytän ja varmistan siistin lopputuloksen kulmaharjalla. Lopuksi lisään värittömän kulmageelin, jolla kulmat saavat ryhtiä ja pysyvät kauniina koko päivän.

Kun kulmat ovat kuosissa siirryn contourin pariin, jotta kasvot saavat hieman muotoa ja poskipäät korostuvat. Siveltimenä käytän contouriin tarkoitettua tuuheaa viistonmallista sivellintä. Jotta luonnollinen lopputulos onnistuu, lisään contourin varovasti levittäen suoraan poskiluiden alapuolelle, levityssuuntana ulospäin kohti korvaa. Tässä auttaa myös ns. pusuilme, jolloin oikea paikka contourille tulee paremmin esiin. En levitä contouria liian lähelle keskelle vaan pyrin keskittymään ulommalle alueelle, johon varjo osuu näyttävimmin, eli alue korvasta n. max 5cm kohti kasvojen keskiosaa. Käytän viimeistelyyn ja blendaukseen isompaa puutersivellintä, jolla varmistan, ettei contourin lopputulos ole liian vahva tai viivamainen. Contourin alle lisään paletista vaaleinta korostusväriä, joka korostaa contouria, sekä leukaluuta. Lopuksi blendaan vielä alueen siveltimellä.

Silmät meikkaan yleensä luonnollisia nude-sävyjä käyttäen. Viime aikoina olen alkanut leikkimään enemmän myös vahvemmilla pigmenttisillä shimmer ja metallinsävyisillä väreillä. Sinisille silmilleni sopivat parhaiten punaiset (erityisesti pinkki), ruskeat ja kultaiset sävyt. Levitän yleensä tummempaa matta-sävyä suoraan luomivakoon, blendaan hyvin ja viimeistelen vaalealla sävyllä luomien sisä- ja keskiosan. Loppusilauksena toimii kaunis shimmer tai muu todella pigmenttinen ja kimalteleva sävy luomen keskiosassa. Levitän eri sävyt eri siveltimillä riippuen sävystä ja paikasta. Blendaukseen käytän aina omaa sivelllintä, jotta blendaus on mahdollisimman siisti. Silmien alapuolelle lisään tummempaa (yleensä mattaista) sävyä. Tämä saa silmien värin kunnolla esiin ja tuo myös ryhtiä ja hehkua silmien alueelle.

Ennen ripsivärin laittoa, taivutan ripset ripsientaivuttimella. Taivutan ripset mahdollisimman kevyesti, jotta ripsiä ei pääse katkeilemaan mutta kuitenkin tarpeeksi "pumppaavin" liikkein, jotta ripset taipuvat ja pitävät muotonsa myös ripsivärin laittamisen jälkeen. Lisään ripsivärin ainoastaan yläripsiin. Alaripsiin laitto vanhentaa ilmettäni huomattavasti, joten olen luopunut tästä tavasta jo ajat sitten.

Todellinen loppusilaus syntyy highlighterilla. Silmämeikistä riippuen, valitsen ilmeeseen sopivan highlight-sävyn ja lisään hehkua niin poskiluulle, kuin ylähuulen yläpuolelle (amorin kaari), sekä kulmiin korkeimpaan kohtaan. Highlighterin kanssa kannattaa olla varovainen, jotta hehkua ei tule liikaa. Toki joskus tuntuu, ettei highlighteria ole ikinä tarpeeksi. Eikä se väärin ole, kunhan et ole menossa ottamaan passikuvia..

Huulipunaa yleensä käytän tilanteesta riippuen. Töihin laitan aina, mutta vapaa-ajalla yleensä suosin huulirasvaa. Nykyään myydään myös oikeasti hyviä pigmenttisiä huulirasvoja. Minun ehdottomat suosikkini tällä hetkellä ovat Hydracolorin kosteuttavat huulirasvat/huulipunat. Näissä on myös (SPF 25) aurinkosuoja, kätevää!






Tässä lopputulos ja kuvat ennen ja jälkeen. Melkoinen ero, vai mitä? Eihän se toki ketään yllätä, mutta mielestäni on aina mielenkiintoista nähdä miten meikki vaikuttaa ilmeeseen ja ulkonäköön. Voisin joskus loihtia kunnon juhlameikin ja esimerkiksi tehdä Get Ready With Me-postauksen, jossa kerron vaihe vaiheelta, kuinka valmistaudun töihin mukaan lukien meikki, sekä hiuksien laitto yms.

- Tiia

Seuraava postaus: 8.3.2019 // Kuulumisia

Kommentit